Tässä meidän kesäpossuista muutamia kuvia

1020100.jpg

Rouhetta maistelemassa

1020103.jpg

1020108.jpg

Tässä kaikki kolme yhteiskuvassa. Myöhemmin yksi possuista siirrettiin naapuriin karsinan valmistuttua, jonne se alun perin oli menossakin.

Alla olevissa kuvissa tytöt ovatkin jo aika suuria

1020075.jpg

Tässä tytöt ovat ruokalevolla

1020086.jpg

Mitäs siinä tuijotat? Etkö oo ennen nähny sikaa juomassa?

1020091.jpg

Ota nyt äkkiä se kuva et voin jatkaa syömistä

Sitten kuvia meidän kaneista

Kanit on kuvauksen ja kynsien leikkauksen vuoksi otettu sisälle ja ovat sen vuoksi pienemmässä häkissä. Tarkkasilmäinen voi huomata, että kyseessä on koiran kuljetushäkki. Kanien tarkempaa rotua en tiedä, koska niitä ei ole ostettu eläinkaupasta. Niiden piti myös olla sukupuoleltaan naaraita, mutta myöhemmin paljastui että ovatkin molemmat uroksia. Onneksi tulevat kuitenkin hyvin toimeen ja ovat saaneet jatkaa yhdessä asumista, muussa tapauksessa ne olisi täytynyt erottaa. Ulkohäkki jossa ne asuvat on 216cm pitkä, 124cm leveä ja korkeus on yli 150cm. Koppi on melkein yhtä leveä kuin häkki ja se on mahdollista jakaa kahteen osaan, koska siinä on 2 oven reikää ja keskellä lovet johon väliseinän voi asettaa. Häkkiin on myös olemassa erillisellä ovella oleva väliseinä.

1020234.jpg

1020245.jpg

1020252.jpg

1020254.jpg

1020255.jpg